|
Kansainvälisen matkailun myötä yhä useampi ihminen pääsee näkemään maailmaa, mutta matkustamisella on myös kielteisiä sivuvaikutuksia. Lentäminen aiheuttaa ilmansaasteita ja melua. Kausiluontoinen turistiliikenne johtaa epäsuhtaiseen kehitykseen. Infrastruktuuri rakentuu palvelemaan paikallisten asukkaiden sijasta ulkomaisia matkailijoita. Samassa kaupungissa voi olla slummeja ja hökkelikyliä sekä neljä tähden lomakeskuksia. Yhteisöt joutuvat muuttamaan sosiaalisia normejaan ja rakenteitaan palvellakseen epävakaan ja toisinaan katoavan turismin tarpeita sen tuottojen toivossa. Toiset kantavat kortensa kekoon pienentämällä hiilidioksidipäästöjään tai käyttämällä reilun kaupan tuotteita, tukien näin tasavertaisempaa kehitystä. Me kannamme vastuumme auttamalla sinua kantamaan omasi. Osallistumalla vapaaehtoistyöhön ulkomailla, sinusta tulee ryhmäoppaita seuraavan tavallisen turistin sijasta vastuuntuntoinen matkaaja, joka ei tyydy pelkkään valokuvien ottamiseen tai matkamuistojen keräämiseen. Viipyessäsi paikan päällä pidempään kuin vain syödäksesi, tehdäksesi ostoksia ja tuijotellaksesi ympärillesi, sinusta tulee osa yhteisöä, naapuruston ja perheen jäsen. Tutustut paikallisten ihmisten tapoihin ja elämään, ja opit tuntemaan heidän ilonsa ja ongelmansa. Samalla osoitat, että heidän maastaan välitetään ja että asioihin yritetään vaikuttaa. Vapaaehtoistyöntekijänä ehdit tutustua paikallisiin ihmisiin, opettella heidän kieltään ja auttaa heitä paremman elämän rakentamisessa. Näin autat kaventamaan rikkaiden ja köyhien välistä kuilua, ja muodostat aitoja ystävyyssuhteita. Olemalla itse paikan päällä ja työskentelemällä omin käsin, autat välittömimmällä mahdollisella tavalla, ja vähennät yhteisöjen riippuvuutta ulkomaanavusta ja siihen liittyvästä poliittisesta manipulaatiosta. Vieraile vastuullisempaa matkustamista kampanjoivan järjestön sivuilla, osoitteessa: http://www.tourismconcern.org.uk/ |