VTPESC1Vapaaehtoiset, joilla on riittävä espanjankielentaito, ovat tervetulleita vähintään 1 viikon ajaksi. Tämä on iltapäiväopetusprojekti köyhille, nuorille lapsille Cuscon lähettyvillä. Projektin tarkoitus on antaa lapsille paremmat eväät elämää varten opettamalla heille tietoa maanviljelyksestä ja leikkimällä heidän kanssaan opetusleikkejä. Projektilla on oma luomupuutarhansa, jossa kasvatetaan muun muassa sipulia ja kaalia. Lapset tulevat projektiin mielellään ja viettävät aikaansa luovasti puuhaillen, kuten käsi- ja kaulakoruja askarrellen. Projekti on avoinna lapsille tiistaista perjantaihin klo 15-18. Tulevan viikon työt valmistellaan maanantaisin klo 9-12 välillä. Noin 16-20 lasta käy täällä päivittäin. Heidän vanhempansa ovat köyhiä, eivätkä kykene aina pitämään lapsia koulussa. Lapset ovat hyvin iloisia vapaaehtoisten läsnäolosta. Tällä projektilla on vain vähän resursseja. Se toimii hyvin pienessä tilassa ilman sähköä, minkä vuoksi toiminta joudutaan lopettamaan varhain joka päivä. Jos päätät osallistua tähän projektiin, sinun on hyvä suunnitella etukäteen, mitä aiot tehdä lasten kanssa. Esimerkiksi teatteri, tanssi, liikunta ja musiikki ovat mahdollisia ideoita. Voit vetää niin monenlaisia aktiviteetteja kuin haluat, mutta on suositeltavaa, että tuot mukanasi niihin tarvittavat materiaalit. VTPESC2 Vapaaehtoiset, joilla on riittävä espanjankielentaito, ovat tervetulleita vähintään 4 viikon ajaksi. Tämä projekti on suljettu Perun kesälomien aikana, joulukuusta maaliskuuhun. Tämä esikoulu sijaitsee valtion orpokodin lähettyvillä ja ottaa vastaan 3-5-vuotiaita lapsia. Orpokodin ja lähialueiden lapset käyvät täällä, kunnes ovat riittävän vanhoja siirtymään muihin kouluihin. Vapaaehtoisia tarvitaan opettajien avuksi ja opettamaan lapsille henkilökohtaista hygieniaa. Voit myös opettaa lapsille englantia, avustaa hoitajia ruokailun aikana tai vetää monenlaista toimintaa, kuten pelejä ja liikuntaa. Vapaaehtoistyötä on tarjolla vain aamuisin. Kasvatustieteen opiskelijat ovat tervetulleita tänne harjoittelemaan. VTPESC3Vapaaehtoiset, joilla on riittävä espanjankielentaito, ovat tervetulleita vähintään 1 viikon ajaksi. Vapaaehtoiset, jotka ovat halukkaista viipymään pidempään ovat etusijalla. Tämä projekti sijaitsee San Jeronimossa Cuscon liepeillä, ja se tarjoaa iltapäiväkerhopalveluita noin 60 lapselle joka päivä klo 15-18 välillä. Lapset tekevät täällä kotitehtävänsä, saavat englannin opetusta ja osallistuvat työpajoihin ja aktivitteetteihin kuten urheiluun, kädentaitoihin ja peleihin. Myös perulainen henkilökunta muodostuu vapaaehtoisista, ja aktiviteettien vetäjistä sekä englannin opettajista on puutetta. Tällä projektilla on äärimmäisen vähän taloudellisia resursseja käytössään, joten jos haluat kehittää uutta toimintaa lapsille, sinun tulee tuoda materiaalit mukanasi lahjoituksena. VTPESC4 Vapaaehtoiset, joilla on riittävä espanjankielentaito, ovat tervetulleita vähintään 4 viikon ajaksi. Tämä projekti on suljettu Perun kesälomien aikana, joulukuusta maaliskuuhun. Tämä valtion koulu tarjoaa sekä alakoulu- että yläkoulutasoista opetusta, ja iltakouluopetusta aikuisille. Alakoululaiset ovat 6-12-vuotiaita ja käyvät koulua vain aamuisin. 12-17-vuotiaat käyvät koulua iltapäivisin. Iltakoulu on tarkoitettu 17-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Vapaaehtoisilla täytyy olla kokemusta opettamisesta, ja työharjoittelun tekeminen on täällä mahdollista. Vapaaehtoiset voivat valita, minkä ikäryhmän kanssa he haluavat työskennellä. VTPESC5Vapaaehtoiset, joilla on riittävä espanjankielentaito, ovat tervetulleita vähintään 8 viikon ajaksi. Vapaaehtoisilla tulee olla kokemusta sosiaalitieteen alalta. Tämä projekti on osa Cuscon SOS-lapsikylää. Se huolehtii lapsista, joiden äidit ovat päivän aikana töissä, eivätkä pysty itse pitämään heistä huolta. Projekti palvelee noin kolmeakymmentä 1-6-vuotiasta lasta päivittäin klo 9-16. Lapset saavat opetusta ja osallistuvat monenlaiseen toimintaan. Tämä projekti on avoin ainoastaan sosiaalitieteiden opiskelijoille, jotka haluavat harjoittaa taitojaan tosielämän ympäristössä. Lisää projekteja
|