Peru
 Lue lisää:
 Cusco
 Cai Cay
 Machu Picchu
 Pyhä laakso

Inkojen muinaisen valtakunnan keskus ja Etelä-Amerikan merkittävimmän sivilisaation kehto Peru, on eräs kiehtovimmista paikoista, joissa koskaan tulet käymään.

Inkat olivat edistynyt kansa, jotka tekivät hallinta-aikanaan useita innovaatioita. Heidän aikaansaannoksiaan olivat muun muassa hienostunut arkkitehtuuri, kehittynyt kalenteri sekä pitkä yhtenäinen tieverkosto, jonka keskipisteenä olivat Machu Picchun pyhä kaupunki ja inkojen muinainen pääkaupunki Cusco. Kukistuttuaan konkistadorien ylivoimaisen aseistuksen ja taktiikan alla, Perusta tuli espanjalaisen imperiumin keskus Amerikoissa aina 1800-luvun puoliväliin saakka. Useiden diktatuurien, sotien, vallankumousten ja autoritääristen hallitusten jälkeen,  Peru on nykyään demokraattinen valtio, joka on sitoutunut yhteiskuntansa jälleenrakentamiseen ja menneiden vuosien alikehityksen korvaamiseen.


Köyhyys ja eriarvoisuus ovat suuria ongelmia Perussa. Vuonna 2004 suuri osa perulaisista eli köyhyydessä, ja monet heistä äärimmäisessä köyhyydessä. Tämä on tavallisinta maaseudulla, kun taas kaupungeissa eriarvoisuus on suurempi ongelma. Koulutuksen, terveydenhuollon ja ravinnon puute vaikuttavat eniten juuri kaikkein köyhimpien elämään. Monet perulaiset eivät ole koskaan matkustaneet kotikyläänsä kauemmaksi, ja parhaimmillaankin vain lähimpään kaupunkiin. Tästä syystä uteliaisuus ulkomaalaisia matkailijoita ja vapaaehtoistyöntekijöitä kohtaan on suuri.

Perun varakkaimpien kansanosien elintaso ei poikkea merkittävästi kehittyneen maailman keskiluokan elintasosta. Suuri osa ihmisistä ei kuitenkaan pääse nauttimaan yleellisyykistä. Asuttavaksi kelpaava ja kalustettu koti on monen perheen haave. Perhe on instituutio, jota arvostetaan ja joka sitoo jokaista. Tavallista onkin, että isovahemmat, vanhemmat ja lapset asuvat kaikk saman katon alla.

Katolilaisuus on suuri ja näkyvä vaikuttaja yhteiskunnassa. Sen rinnalla tärkeitä ovat myos muinaiset perinteet, etenkin maaseudulla. Värikkäät asut, Andien musiikki, pitkät letitetyt hiukset ja lierihatut kertovat siitä, etteivät monet perulaiset vuoriston asukkaat ole tänä päivänäkään kovin sulautuneita valtakulttuuriin. He ovat säilyttäneet aitoa alkuperäiskulttuuriaan tavalla, jota lännessä harvoin näkee.

Peru on täynnä luonnonihmeitä Andien huipuista Amazonin sademetsään. Titicaca-järvi on yksi maailman korkeimmalla sijaitsevista järvistä. Taloudellisen ja teollisen kehityksen puute Perussa on säilyttänyt suuren osan luonnosta ja maaseudusta koskemattomana, mikä houkuttelee vastuuntuntoista matkailijaa.

Lue lisää:
Wikipedia
United Nations
NationMaster