Luethan tämän ennen hakemisprosessin aloittamista. PDF Tulosta Sähköposti
Vapaaehtoistyö ei sovi kaikille.

Vaikka vapaaehtoistyö saattaa kuulostaa jännittävältä ja erikoiselta, se voi olla myös vaikea kokemus jopa kokeneelle matkailijalle.

Yleensä projektit, joissa työskentelemme, palvelevat yksilöitä, jotka tarvitsevat monenlaista apua. Tämä saattaa olla stressaavaa valmistautumattomalle tai liian vähäisellä motivaatiolla matkaan lähteneelle henkilölle. Ympäristö ei myöskään ole yleellinen matkailuparatiisi taikka huoleton kesäleiri. Joudut osittain luopumaan henkilökohtaisesta mukavuudestasi (mutta et turvallisuudestasi!) auttaessasi kanssaihmisiäsi.

Sinun tulee myös osata toimia itsenäisesti - sinulla ei ole mahdollisuutta olla riippuvainen turistioppaista, jotka johtavat laumaansa turistirysästä toiseen, ylihinnoitellut ravintolat ja matkamuistomyymälät kiertäen. Lisäksi, sinun täytyy kyetä puhumaan kohtuullista espanjaa projekteissamme Cuscossa, tai olla halukas opettelemaan kieltä ennen kuin aloitat työn sijoituspaikassasi.

Sinun oletetaan sopeutuvan isäntäperheesi sääntöihin ja välttävän häiritsemästä heidän normaalia perhe-elämäänsä. Sinun tulee esimerkiksi hyväksyä tietyt kotiintuloajat ja kunnioittaa talon tapoja.


Kaikkia vapaaehtoiseksi hakevia ei hyväksytä ohjelmaan.

Arvioidessamme hakemuksia etsimme luovia, innostuneita ja itsenäisiä persoonia, joilta löytyy joustavuutta haastavissa ympäristöissä ja tilanteissa. Projektiemme luonteen vuoksi joudumme olemaan valikoivia, ja pidätämme oikeuden hylätä minkä vaan hakemuksen.


Kulttuurishokki.

On vääjäämätöntä, että lähtiessäsi asumaan kulttuuriin, joka eroaa merkittävästi omastasi, tulet mahdollisesti törmäämään jonkinlaisiin sopeutumisvaikeuksiin. Edelleen haluamme tähdentää, että joustavuus on välttämätöntä osallistuessasi tämän tyyppiseen projektiin.

Pyrimme valmistamaan sinua matkaa varten niin hyvin kuin mahdollista, ja haluamme mahdollisesti keskustella kanssasi ennen kuin hyväksymme sinut projektiin. Puhelinhaastattelu on pakollinen kaikille alle 18-vuotiaille hakijoille, kuten myös vanhempien suostumus.


Käyttäytymissäännöt.

Sinun odotetaan noudattavan vapaaehtoisille laatimiamme käyttäytymissääntöjä. Säännöt kertovat muun muassa velvollisuutesi vapaaehtoisena ja koettavat opastaa käyttäytymistäsi ja työskentelyäsi paikallisten ihmisten ja organisaatioiden kanssa.


Terveysongelmat.

On sinun tehtäväsi pitää huolta siitä, että seuraat lääkärisi antamia ohjeita projektiisi ja kohdemaahasi liittyen. Sinun tulee hankkia hyvissä ajoin ennen matkaa kohdemaassa tarvittavat rokotukset ja/tai hoidot. Huolehdithan terveydestäsi myös ottamalla sinulle määrätyt lääkkeet ja välttämällä turhan riskialtista toimintaa.

Hakemalla projektiin vakuutat, että fyysinen ja psyykkinen terveydentilasi on riittävän hyvä pystyäksesi osallistumaan projektiin, ja että sinulla ei ole fyysisiä tai psyykkisiä terveysongelmia, jotka vaikuttavat osallistumiskykyysi.


Hakemuksesi lopussa sinua pyydetään vahvistamaan, että olet lukenut seuraavat ehdot ja myöntynyt niihin: